Myytti nr.3: Raskaana oleva nainen hohtaa ja on kauneimillaan

Näinhän sitä tuumataan kertoa raskaana oleville tai raskautta yrittäville naisille - että he muuttuvat jumalattariksi raskauden aikana. Iho hehkuu elinvoimaa, vatsa pyöristyy kauniisti, hiukset tuuhenevat, ja niin edelleen. Oikeasti, kenelle tällaista tapahtuu raskauden aikana?

Itse en ainakaan kokenut olevani mitenkään hehkeä raskauden aikana. Iho ja hiukset rasvaantuivat, selän ja kasvojen iho näytti siltä kuin teinivaihe olisi palannut takaisin, nielu ja sieraimet olivat jatkuvasti täynnä limaa, ikenet vuosivat verta, vatsani ei alkanut pyöristymään ennen kuin viikolla 30 ja siihen asti näytin vain lihonneeni.... Listaa voisin jatkaa loputtomiin. Minua ällötti oma vartaloni enkä kokenut mitään lohtua siitä, että sisälläni kasvoi pieni ihme. Olo oli todella tukala ja vaivautunut. Samaa kuulin myös monelta ystävältäni jotka olivat juuri olleet raskaana. 

Kysymykseni kuuluukin: Mistä löytyvät nämä itsensä jumalattariksi tituleeraavat tulevat äidit, joiden mielestä raskaus kaunistaa ja pukee heitä? Mitä seksikästä on siinä, että vatva pömpöttää eikä pahanolon vuoksi pysty mitenkään edes laittautumaan. Itseltäni jäi ainakin täysin meikkaaminen ja hiustenlaittaminen raskauden aikana... ei kerta kaikkiaan jaksanut tai ollut aikaa sellaiseen. 

Tänä päivänä ärsyttääkin suunnattomasti kaikki opukset ja lehtiartikkelit, joissa raskautta kuvaillaan naisen parhaana aikana. Näin ei ainakaan minulle käynyt. Raskaus oli oman elämäni kauheinta ja ankeinta aikaa. Mutta sitähän ei saa sanoa ääneen... 

Myytti nr.2: Pahoinvointi on osa alkuraskautta ja se on vain kestettävä hammasta purren

Monella naisella alkuraskaudesta, eli ensimmäiset kolme kuukautta, esiintyy pahoinvointia. Sitä kutsutaan aamupahoinvoinniksi, koska se usein miten tulee aamulla. Yleensä raskaana olevilla naisilla pahoinvointi on lievää ja menee 12 raskausviikon jälkeen täysin ohi. Kaikilla naisilla tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Joillakin pahoinvointi on niin rankkaa etteivät he pysty syömään tai juomaan mitään oksentamatta sitä samantien ulos.

Minulle kävi juuri näin. Raskausviikolta 7 lähtien voin todella pahoin. Kerroin siitä ensimmäisellä äitiysnevola käynnillä ja olin huolestunut, sillä pahoinvointi esti työssäkäynnin. Sieltä vastaus oli varsin tyly: "Sinun pitää syödä useita pieniä aterioita eikä sängystä saa nousta ilman, että on ensiksi syönyt jotain..se menee ohi pian!". Kokeilin sängyssä syömistä ennen ylösnousemista - se ei auttanut. Yritin syödä useita pieniä aterioita, mutta jokaisen jälkeen oksensin. Minua janotti jatkuvasti. Oli kesä ja kuuma, mutta joka kerta kun join vettä tuli se ylös samantien. Oloni oli todella surkea. En pystynyt edes nousemaan sängystä, sillä jokainen hetki heikotti ja voin pahoin. Mitä vain teinkin oksensin aina. Minua vaivasi myös närästys ja kävinkin apteekissa hakemassa siihen lääkettä. Apteekissa minua vastassa oli täti joka antoi minulle luennon siitä kuinka vaarallisia närästyslääkkeet ovat raskauden aikana. Hänen mukaansa ei ole markkinoilla yhtäkään luotettavaa valmistetta jota raskaana voi syödä. Onneksi olin tutkinut asiaa netistä ja tiesin, että Rennie on täysin turvallinen raskaana oleville. Mutta jos en olisi sitä tiennyt olisin joutunut lähtemään apteekista tyhjinkäsin virheellistä tietoa levittävän myyjän vuoksi. Eikö siis kannattaisi kouluttaa apteekin henkilökunta vähän paremmin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin?!

Viikolla 13 minulla oli ensimmäinen ultraäänitutkimus. Siellä kerroin kätilölle pahoinvoinnistani. Hän oli kauhuissaan ja antoi ohjeet ostaa apteekista lääkettä matkapahoinvointiin nimeltä Postafen. Kätilön mielestä olin laihtunut 5 viikossa todella paljon. Painoni oli pudonnut 7 kiloa ja siitä syystä hän antoikin ohjeita, jotta saisin edes jotain syötyä. Hän kehotti imeskelemään jääkuutioita ja syömään mehujäitä, jotta saisin edes vähän ravintoa ja nestettä. Mutta viesti oli jälleen sama: "Kyllä se kohta menee ohi!". Kamppailin raskausviikolle 17 asti ennen kuin pahoinvointi hellitti. Itkin onnesta ensimmäisen viikon ilman pahoinvointia kun pystyin taas syömään. Tuntui niin ihanalta ettei tarvinnut oksentaa jokaisen aterian tai juoman jälkeen.

Pahoinvointi ei siis ole ainoastaan pieni alkuraskauden oire vaan voi viedä koko elämänhallinnan. Rajuissa tapauksissa, kuten omani, ei välttämättä kykene edes nousemaan sängystä, laihtuu hurjasti ja voi jopa joutua sairaalaan nesteytykseen. Sinnehän olisin itsekin kuulunut (näin jälkikäteen lääkärin mielestä), mutta uskoin terveydenhoitajaa neuvolassa, joka sanoi pahoinvoinnin kuuluvan asiaan. Miksei sairaanhoitohenkilökuntaa voida kouluttaa paremmin ja opasta heidät ottamaan huomioon ettei kaikilla raskaus etene samalla tavalla kuten keskiverto naisella? Tällaiset myytit ovat haitallisia terveydelle!

Myytti nr.1: "Ilman raskaudenehkäisyä tulet heti raskaaksi"

Näin minulle vannottiin sairaanhoitajan toimesta ollessani 16-vuotias. Siksi hän pitikin sitä tärkeänä, että käyttäisin ehkäisypillereitä. Vaikka tuolloin olin aivan sekaisin vauvakuumeesta tahdoin tehdä hyviä päätöksiä elämäni suhteen. Tiesin, että teiniäitinä ilman vakituista työpaikkaa tai edes koulutusta olisi lapsen kanssa vaikea tulla toimeen. Siksipä käytinkin e-pillereitä 4,5 vuoden ajan. Sitten tahdoin lapsen avopuolisoni kanssa. 2 vuotta yritin tulla raskaaksi kuukausi toisensa jälkeen - mitään ei tapahtunut! Olin perehtynyt kuinka voisin tulla raskaaksi helpommin. Ajoitin seksin harrastamisen "oikeille päiville", söin terveellisesti ja pidin itsestäni hyvää huolta. Huolestuneena siitä, että minussa olisi jotakin vikaa kävin jopa lääkärillä joka vakuutti ettei minussa mitään lääketieteellistä vikaa ollut.

Sitten erosin puolisostani ja aloitin villin sinkkukauden. Sinäkään aikana en tullut kertaakaan raskaaksi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen uskoin, etten koskaan pystyisi saamaan biologisia lapsia. Tapasin uuden miehen ja harrastin hänen kanssaan suojaamatonta seksiä useita kertoja viikossa - ilman, että päädyin raskaaksi. Kunnes viiden kuukauden seurustelun jälkeen olinkin yht'äkkiä raskaana! En voinut uskoa sitä todeksi. Olin jo hyväksynyt ettei minusta biologista äitiä tulisi koskaan. Raskaus oli niin suuri shokki etten pystynyt jatkamaan raskautta vaan päädyin aborttiin pian raskaustestin positiivisen tuloksen jälkeen. Hankin itselleni ehkäisytietokoneen, jolla varmistin etten harrastanut seksiä sellaisina päivinä jolloin oli suurin riski tulla raskaaksi.

Muutama vuosi myöhemmin aloin todella haluta biologista lasta ja päätimme mieheni kanssa yrittää tulla raskaiksi. Sepä ei noin vain onnistunutkaan. Meni puolivuotta ennen kuin olin raskaana. Ja silti olin heti alusta lähtien tehnyt ovulaatiotestejä, syönyt luonnonlääkkeitä joiden piti edistää raskaaksi tulemista, en stressannut tai muutenkaan voinut huonosti. Olin jälleen luopumassa siis toivosta kun tulin raskaaksi.

Joten se, että raskaaksi on helppo tulla on ainakin omalla kohdallani ollut täyttä valhetta. Miksi myydä jokaiselle naiselle tuota samaa myyttiä kun todellisuudessa ihmiset eivät ole kaikki samanlaisia? On toki naisia jotka tulevat todella helposti raskaaksi, sitä en kiellä. Meillä kaikilla on kuitenkin uniikki keho, joka ei aina toimi sulavasti omien toiveidemme mukaan vaikka kuinka haluaisimme. On mielestäni väärin sairaanhoitohenkilökunnan toimesta pelotella kaikkia nuoria naisia sillä, että tulee raskaaksi heti jos ei käytä ehkäisyä. Todellisuushan on aivan täysin toinen!

Mistä kaikki sai alkunsa

Meillä kaikilla on oma tarinamme siitä mikä sai meidät haluamaan lapsia. Joillakin se lähti jo varhaisista nukkeleikeistä toisilla taas biologisen kellon tikitys käynnisti ajatukset omasta lapsesta. Oli miten oli tahto tulla äidiksi on niin syvään juurtunut, ettei sitä poista mikään muu kuin juurikin oman lapsen saaminen. 

Itselläni ei varhaisessa lapsuudessa ollut mitään fantasioita äitiydestä. Oikeastaan inhosin lapsia enkä tahtonut leikkiä edes ikäisteni kanssa. Mutta sitten se tapahtui. Täytin 16 ja löysin itseni yllättäen lastenvaatteita ihailemasta. En ole tänäkään päivänä aivan varma siitä mikä vauvakuumeen laukaisi, mutta se oli jotain aivan kammottavaa. Kaikki päivät käytin suunnitellen äitiyttä ja valmistellen tulevalle pienokaiselle hyvää kotia. 17-vuotiaana Tukholmassa opin nopeasti tuntemaan kaupungin hyvät ja huonot lastentarvikeliikkeet. Kävin kokeilemassa vaunuja, tutkin hoitotarvikkeita, luin äideille suunnattuja julkaisuja, laskin budjettia ja illat selailin sivustoja joilla listattiin kuumimmat nimet lapsille. Öisin näin unta omasta pienestä lapsesta. Olin aivan valmis äidiksi - tai niin ainakin luulin. 

Jos olisin 17-vuotiaana saanut kuulla, että äitiyteen minulla oli vielä matkaa 12 vuotta olisin kuollut siihen paikkaan. Kaipuu tulla äidiksi oli todella kova eikä mikään pystynyt tunnetta karkottamaan. Niiden 12 vuoden aikana joina haaveilin lapsista oli kylläkin useita kausia jolloin todella harkitsin olisiko äitiys sittenkään minun juttu. Mutta lasten kaipuu pompahti aina takaisin ja mitä vanhemmaksi tulin, sitä suurempi kaipuu oli. Olin kuitenkin asettanut itselleni takarajan jonka yli en aikonut mennä - 30! Yli 30-vuotiaana en lapsia lähtisi tähän maailmaan enää tekemään.

Tänä päivänä minua askarruttaa olisinko yhtä kiihkeästi halunnut lasta jos olisin myyttien sijaan saanut oikeita faktoja? Vai olisiko voimakas vauvakuume joka tapauksessa sekoittanut pääni?